torstai 7. maaliskuuta 2013

Tervehdys

Tähän käteen on tiivistettynä koko Taitaja9 Varsinais-Suomessa ;)



tiistai 5. maaliskuuta 2013

Valokuvia

No niin...
Olen tehnyt oman välilehden Raision aluekilpailun valokuville tuohon sivun oikeaan laitaan. Otsikkoa klikkaamalla pääsee katselemaan/ muistelemaan kisa tunnelmia.
Palataan hieman ajassa taakse päin, aina tuonne marraskuuhun 2012 asti.
Tiistaina 27.11.2012 linja-auto starttasi Venemestarinkadulta mukanaan Salon alueen edustus kisaan eli neljä innokasta joukkuetta. Suuntana oli Raisio ja siellä Kerttulan liikuntahalli. Sinne kerääntyi kokonaiset 24 joukkuetta ympäri Varsinais-Suomen.
Päivä sujui joukkueilla pähkäillen erilaisten, kinkkistenkin, tehtävien parissa. Kuvista selviää minkälaisiin koitoksiin joukkueet joutuivat.
Kaiken kaikkiaan, vaikka Salon joukkueet eivät päässeetkään jatkoo eli Joensuussa järjestettävään finaaliin, päivä oli onnistunut. Joukkueet toimivat loistavasti yhteen, hienoja suorituksia nähtiin ja kokemusta tuli roppakaupalla.
Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Uusia tuulia

Heipparallaa!

Salon alueella ollaan nyt siirrytty Taitaja9:n tiimoilta netti aikaan :)

Päivitän tuotapikaa kuulumisia kuvien kera viime vuoden Salon paikalliskisoista ja syksyllä järjestetyistä Raision aluekilpailusta.